Teppo Säkkinen Kepulainen maailmantutkailija Lapissa ja Stadissa

Kaksi vuotta Krimin liitoksesta

Venäjä liitti Ukrainaan kuuluvan Krimin niemimaan itseensä kaksi vuotta sitten.

Tänään julkaistussa Pohjoismaiden ja Baltian ulkoministerien yhteiskirjoituksessa viitataan Helsingissä 1975 pidetyn ETY-kokouksen päätösasiakirjaan. Tuo kokous vahvisti Euroopan sopimusperustaista turvallisuusarkkitehtuuria ja on yksi Suomen ulkopolitiikan pitkän linjan suuria saavutuksia. ETYK:n ydinkohtia on rajojen ja alueellisen koskemattomuuden kunnioittaminen.

Tätä periaatetta Neuvostoliiton kansainväliset sitoumukset kantaakseen ottanut Venäjä räikeästi rikkoi helmi-maaliskuussa 2014. Se ei unohtamalla muuksi muutu. Krimin miehityksessä happani 'Helsingin henki'.

Jämäkkyys Krimin miehityksen ja liittämisen laittomuudessa ei kuitenkaan tarkoita pattitilannetta EU:n ja Venäjän välillä. Kesän 2014 jälkeen asetetut EU:n pakotteet on kytketty Minskin sopimuksen (jossa Venäjä on yksi allekirjoittaja) etenemiseen. Se tarkoittaa mm. joukkojen vetämistä Itä-Ukrainassa ja rajan palauttamista Ukrainan valvontaan. Toisaalta sopimus asettaa vaatimuksia myös Ukrainalle. Krimiä se ei käsittele.

On siis mahdollista päästä tilanteeseen, jossa Itä-Ukrainan tilanteen parantumisen seurauksena Venäjälle Itä-Ukrainan sodan vuoksi asetettuja pakotteita puretaan, mutta Krimiin liittyvät pakotteet säilyvät. Tällöin Venäjä voisi myös purkaa omia vastapakotteitaan. Tämä on optimistisin näköpiirissä oleva skenaario. Pallo on Venäjällä – EU:n puolelta taas on viestittävä systemaattisesti, että teot tuovat tuloksia ja toimittava tämän mukaisesti.

Onko mitään mahdollisuutta ratkaista Krimin asemaa kestävällä tavalla? Lokakuussa 2014 Kiovassa maailman liberaalinuorten kongressissa sain yhdessä hollantilaisen ja venäläisen (oppositioon kuuluvan) edustajan kanssa tehtäväksi muotoilla esitys aiheesta.

Päädyimme malliin, jossa Krimistä tulisi viiden vuoden määräajaksi kansainvälisen valvonnan alainen 'epävaltio' hieman kuten Kosovo YK:n alla ennen itsenäistymistään Serbiasta 2008. Määräajan lopussa järjestettäisiin vaatimukset täyttävä kansanäänestys niemimaan asemasta. Sattumoisin venäläisen oppositiopuolueen puheenjohtaja esitti samansuuntaisia ajatuksia helmikuussa.

Joka tapauksessa Krim on vielä pitkään – ja sen on oltava – kivi kengässä Euroopan ja Venäjän suhteissa, vaikkei välttämättä pääasiana. On täysin mahdoton ajatus tunnustaa Krimin kuuluminen Venäjään sotilaallisten voimatoimien ja miehityksen alla suoritetun äänestyksen tuloksena. Se loisi ennakkotapauksen, joka horjuttaisi koko kansainvälistä järjestystä. Suomen on luontevaa olla tällä linjalla jo lukkarinrakkaudesta sopimuksiin, joita olemme itse olleet kätilöimässä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Timo Soini on taas (alle)kirjoittanut erinomaisen artikkelin. Venäjän hyökkäyksestä Krimin sananvapautta ja ihmisoikeuksia vastaan ei muutoin ole viime aikoina paljon puhuttu.

Soini sanoi pari päivää sitten, ettei Venäjän vastaisia pakotteita olla lieventämässä.

Kannattaisi puhua koko ajan Krimin laittomasta liittämisestä tai keksiä jonkin muu sana. Pelkkä "Krimin liitoksesta" (otsikossa) saattaa antas harhaanjohtavan kuvan kirjoittajan suhtautumisesta.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Anschluss oli sana, jota käytettiin Hitlerin "liittäessä" Itävallan hallintaansa. Tosiasiassa kyse on samasta toimesta Krimilläkin eli tosiasiassa hyökkäyssodan avulla anastamisesta, valloittamisesta.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Miltä tuntuu kun keskustavaikuttajat kuten Aho, toimivat Moskovan juoksupoikina?

Itse blogin aiheesta olen samoilla linjoilla:
http://petrimkel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213869-p...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Pitäisikö meidän siis julistaa Venäjälle sota vai antaako Krimin takaisin jos kauniisti pyytää? Mitä näillä pyhää ryssävihaa tihkuvilla kirjoituksilla haetaan vai Natoa?

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Mikä tässä Teppo Säkkisen kirjoituksessa edustaa "pyhää ryssävihaa"?

Ilkka Luoma

Muistuttaako jotain?

" ... Vuonna 1489 Välimeren kaupunkimahti Venetsia otti Kyproksen hallintaansa. Vuodesta 1570 aina vuoteen 1878 Kypros oli osa osmanien valtakuntaa. Vuonna 1878 Kypros siirtyi Britannian hallintaan, itsenäistyi vuonna 1960 presidenttinään arkkipiispa Makarios III ja ajautui sisällissotaan vuonna 1963. Sota kesti kolme päivää ja päättyi aselepoon, jota valvomaan YK asetti kansainväliset rauhanturvajoukot (UNFICYP) vuonna 1964. Turkki miehitti Kyproksen pohjoisosan vuonna 1974 Kreikan sotilashallituksen tukeman vallankaappauksen jälkeen. Turkin miehittämät alueet julistivat itsenäisyyden vuonna 1975 ja Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta perustettiin 1983. Ainoastaan Turkki on tunnustanut tämän turkkilaishallinnon. Kyproksen tasavalta, joka hallitsee eteläistä 2/3 saaresta, on kansainvälisesti tunnustettu, ja Turkki ei puolestaan tunnusta tasavaltaa. ... "

~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Kypros -

.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Kiitos, että otit asian esille. Mutta koska ihmisoikeusasiat ovat huomisesta lähtien EU:lle vessapaperia, kuten myös Geneven sopimus - niin ihmettelen, että miksi nämä asiat eivät kiinnosta?

Suomihan on EU:n jäsen ihan perustuslailla. Siis sen entiteetin, joka ei välitä enää edes ihmisoikeuksista. :)

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

"Krim, menetetty tapaus!" Näin luonnehti Alex Stubb Krimiä muutama päivä sitten. Se oli viisaasti sanottu, sillä se on tosiasia.

Venäjä ei luovu Sevastopolista, vaikka me täällä kuinka uhiteltaisi. Luulisi tämän jo tulleen muillekin kuin Stubbille selväksi.

Jukka Laine

Onko Kosovo jo tunnistettu. Tai Israel. Politiikka ja moralismi eivät sovi yhteen.

Yhdysvallat ei laita enää tikkua ristiin Kiovan nukkehallituksen eteen (lue hyödyllisten idioottien) ja jos amerikkalaiset tunnustavat realiteetit niin Krim pysyy Venäjällä ja Mustanmeren alue venäläisten hallussa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Venäläinen Vedomosti-lehti: Krimin liitos oli "selvä virhe," josta venäläiset maksavat kovaa hintaa.

http://www.vedomosti.ru/opinion/articles/2016/03/1...

Käyttäjän ArtoHeikinaro11 kuva
Arto Heikinaro

Kumma kun kukaan ei muista sitä, että Ukraina alisti Krimiä ja Krimillä asuvia kansalaisia jatkuvasti ja sumeilematta. Eikä kukaan muista sitäkään, että krimin asukkaat itse nousi kapinaan Ukrainaa vastaan.

Jukka Laine

EU teki virheen pyrkiessään laajentumaan Ukrainaan kahdenkeskisesti sopimalla Ukrainan kanssa. Seurauksena oli talouspakotekierre ja Syyrian konflikti, joka on ajanut EU:n kriisiin puhumattakaan humanitäärisestä katastrofista. Kaupan päälle EU joutuu nöyristelemään Turkin diktaattorin edessä, joka ottaa kaiken ilon irti.

Oranssi vallankumous ja arabikevät ovat olleet lähinnä erään länsivallan pakonomainen pyrkimys turvata omaa hegemoniaansa ja hajoittaa ja hallita myös EU:ta. Hyvin toimii.

Venäjä olisi tehnyt suuren virheen, jos se olisi sallinut amerikkalaisten ottaa Krimin alue ja Mustameri sotilaalliseen valvontaansa ja hyödyntää alueen suuret luonnonvarat.

Käyttäjän AskoGabrielTuurna kuva
Asko Tuurna

EU tiedotti jonkin aikaa sitten, että talouspakotteet pysyvät voimassa niin kauan, kunnes Krim on palautettu Ukrainalle ja oikein niin.

Käyttäjän JaakkoWilenius kuva
Jaakko Wilenius

Jos Krimin haltuunottoa ja levottomuuksien lietsomista Ukrainassa tarkastelee siten, että miten se on lisännyt tavallisen venäläisen hyvinvointia, niin vastaus on että ei mitenkään - päinvastoin.

Krimin valloittaminen on luonut avohaavan Venäjän ja muun Euroopan väliin, josta kaikki maksavat valtavan hinnan. Suurimman hinnan siitä maksevat ukrainalaiset, joiden on lähes mähdotonta rakentaa ehjää ja toimivaa valtiota ja venäläiset, joiden elämää kurjistaa talouden kiihtyvä alamäki.

Venäjän nykyhallinto, jossa päätökset tehdään hyvin pienellä porukalla, tuskin tulee suostumaan blogistin esille tuomaan "Kosovo"-malliseen ratkaisuun niin järkevältä, kuin se kuullostaakin.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Krim tulisi palauttaa tataareille ja häätää kaikki muut pois,varsinkin fsb;n politrukit ja venäjämieliset,kaikki muu on imperialismia,jota kommunistit/vasemmisto ovat aina kavahtaneet,,-paitsi neuv,,oops venäjän kohdalla ummistetaan silmät,,,!

Toimituksen poiminnat